Nektari, jota ei voi tarjota

 Jos et tunne nykyhetkeä, olet harhojen vallassa. Tämä täydellinen eksistentiaalinen väittämä muodon ongelmaksi vasta silloin kun se nostetaan pintaan. Lähestyessä jotain sen kaltaista mikä on pysähtymätön, pysäyttämätön ja aineeton. Toisaalta sen voi saavuttaa, mutta toisaalta ei, sillä olemme sen osa.

Kuinka siis tuoda esille sellaista, mikä on itselle todellisuutta ja selvää kuin kirkas vesi? Kuinka elää ja sovittaa maailmat niin, ettei joudu tuhoamaan itseä?

Onko välttämättömyys tehdä valinta itsensä ja maailman välillä, mikäli tasapainoa ei löydä? Kun tietyn staattisen tasapainon on saavuttanut, niin se on pysähtynyt, eli mahdottomuus kumpuaa nykyhetkestä.

Tietyn tasapainoisen pisteen saavuttaminen tuo hetken jossa saa kylpeä tilassa mikä heijastaa selittämätöntä. Tämän tuominen ja sovittaminen maailmaan, joka odottaa mullistuksia sormia napauttamalla, tuhoaa hauraan oivalluksen. Selittämällä ja avaamalla temppelin portit pyhään tuonpuoleiseen ulottuvuuteen, sotkeutuu alkemistinen sekoitus. Tarjoamalla tätä nektaria, saa aivan liian usein nähdä nyrpeyttä ja kuulla juoman olevan sopimatonta.

Se pintakuohu on makeaa, saa villiintymään ja reagoimaan draamaan mikä on ennalta arvattavaa. Kaavat jotka toistuvat sykleissä ja joita pidetään sattumina, ovatkin tahdottomuutta ottaa vastuuta elämästään. Toisin sanottuna pelko kuolemasta, ei ole kuoleman pelkoa, vaan illusio turvallisuuden tunteesta. Mitä useammin asetamme tunteet ihmiskäsityksen keskiöön, sitä varmemmin ja vankemmin tukeudumme kehään mikä hävittää nykyhetken.

Saadessamme pieni väläys todellisuuden luonteesta, reaktio on tukahduttaa ja halventaa kokemusta. Mikäli kokemukseen herää, on varmaa, että motiiveja pidetään epämääräisinä ja arvelluttavina. Sanoessamme ääneen asioita, jotka pirstovat käsitystä vallitsevasta totuudesta, tarjolla on valitettava usein selittämätöntä kuria.

Pitäessämme kiinni maailman heilahduksista tuntematta olemustamme, sekä olemuksen kierokulkua, olemme ansassa. Tuntematta sopusointua liikkeiden ja vasta liikkeiden välillä, olemme ohjattavissa. Tuntematta voimaa, joka kumpuaa jostain muusta kuin väkivallasta, tai sen uhasta, olemme orjia.